You are currently browsing the archives for August 2010

Lilashia takana reilu viikko

  • Posted on August 31, 2010 at 4:43 pm

Ebaystä tilaamani Lilash ripsien kasvatusseerumi siis saapui reilu viikko sitten. Toimitus oli nopea ja maksujen ym. suhteen kaikki meni oikein mallikkaasti. Lilashin tuoteselosteessa oli hyvät ja selkeät ohjeet siitä miten tuotetta käytetään. Seerumia levitetään pienellä sivellinosalla aivan yläripsien tyveen. Sama periaate kuin rajausten tekemisessä.
Monet Lilashin käyttäjän ovat saaneet ei toivottuja oireita kun he ovat aloittaneet käytön. Lilash-yrityksen mukaan nämä oireet johtuvat seerumin liiallisesta annostelusta, jolloin tuotetta menee silmään. Itse en ole mitään järkyttäviä oireita saanut, mutta pientä kutinaa ja lievää silmien punoitusta olen kuitenkin havainnut.
Toimiiko se? Noh, sitä en osaa vielä sanoa. Näkyviä tuloksia pitäisi alkaa ilmestymään noin kolmen viikon käytön jälkeen. Itsestä tietysti tuntuu siltä, että – Aah, ovathan ne ripset kasvaneet! Tosiasia on kuitenkin se, että omaa ripsien kasvua on hyvin hankala seurata, koska nehän näkee joka ikinen päivä.

Yhden muutoksen ripsissäni olen tosin huomannut. Nimittäin tönkkösuorat ja itsepäiset ripseni taipuvat nykyään helposti. Ennen sain ährätä taivuttimien kanssa monta minuuttia päivässä, nyt muutama kevyt painallus per silmä riittää. Onhan hei tämäkin jotain! :) Ensi viikolla aion postata muutamat ennen ja jälkeen kuvat ripsistäni, joten tekin näette, onko muutosta oikeasti tapahtunut.

Tässä vielä muutama kuva päivän meikkilookista.

160

Ensimmäinen kuva otettu sisävalaistuksessa ja toinen ulkona.

165

Silmät:
Ripsiväri – Loreal Telescopic
Pohjustus – Pure Luxe luomivärin pohjustaja
Luomivärit – Nyx White Pearl, Pure Luxe Check me out! (turkoosi sävy) ja Stila Batura
Rajaus – Rimmel Exaggerate nestemäinen eyeliner
Meikkipohja:
Meikkivoide – Pure Luxe
Puuteri – Pure Luxe Translucent Matte
Peitevoiteet – Stila Perfecting Concealer ja Joe Blasco
Poskipuna – Fyrinnae (persikan sävy)
Huulet:
Huulikiilto – Nyx Baby Pink

Arkimeikin ihanuudet

  • Posted on August 12, 2010 at 6:23 pm

Vaikka pidänkin tummista ja erilaisista silmämeikeistä ja rakastan erilaisten huulimeikkien testailua, arkimeikkini on aika simppeli. Arkenakin vaihtelua tuotteissa ja väreissä on, mutta tässä poustausksessa kerron hieman omasta hyvin tyypillisestä arkimeikistäni ja tuotteista joita siihen käytän.

0708vfdcxv2010836

Arki tai juhla teen meikkipohjan aina huolellisesti. Käytän joko Diorin Nude meikkivoidetta sävyssä 030 tai Pure Luxen (koostumukseltaan vaahtoa) mineraalimeikkivoidetta. En voisi enempää hehkuttaa Pure Luxen vaahtomaista meikkivoidetta sävyssä Autumn. Tuote on ”aito” mineraalimeikki, mutta ei perinteisessä jauhemaisessa muodossa. Itse en ikinä ole mieltynyt tavallisiin puuterimaisiin mineraalipohjiin. Pure Luxen meikkivoide on aika tuhtia tavaraa eli levityksen kanssa saa olla ripeä ja varovainen.

11082010879

Tumman silmänaluset peitän Stilan Perfectin Concealerilla sävy B. Olen testaillut viimeaikoina myös Clarinsin, Rimmelin ja Lumenen vastaavia tuotteita, mutta ei ole Stilan voittanutta. Oma Stilani alkaa vedellä viimeisiään, mutta onhan tuo jo 1,5 vuotta ollut aktiivikäytössä! Erittäin riittoisa tuote.

Jos kasvoillani on ylimääräistä punoitusta tai ihoni ei satu olemaan priima kunnossa, käytän Joe Blascon peitevoidetta. Tämä on tuote jonka ostan uudelleen ja uudelleen. Sitä mitä tällä ei peitä, ei sitten peitä millään.

Varjostukseen käytään aurinkopuuteria, joka ei ihan kaikkien iholla toimi. Monet suomalaiset kokevat, että aurinkopuuteri on heidän kasvoillaan liian oranssi tai liian keltainen. Heille suosittelen ehdottomasti Nyxin Taupe sävyn poskipunaa (saatavilla mm. Nonpareil Boutiquesta). Tämän hetkinen aurinkopuuterini on merkkiä Stila. Rakastan persikkaisia poskipunia. Niistä lempparini on kuvassakin esiintyvä Fyrinnaen mineraaliposkipuna. Kääks, en nyt millään muista sävyn nimeä ja pohjassakaan ei sitä lue…

11082010883

Kesäisin käytän meikin viimeistelyyn puuteria, mutta talvisin atooppinen ihoni ei sitä kaipaa. Puuteri imee viimeisetkin kosteuden rippeet iholtani. Tällä hetkellä käytössä ovat Cliniquen irtopuuteri, joka on sävyttämätön (20 invisible blend) ja Pure Luxen myös sävyttämätön Translucent Matte. Olen tykästynyt näihin ns. kiinnittäviin puutereihin jotka eivät muuta meikkipohjan sävyä vaan pitävät kasvot mattana ja meikki kestää ja pysyy paremmin sekä pidempään. Hyvää on myös se, että en voi ostaa väärän sävyistä puuteria, joten hutiostoksia ei puuterin suhteen tule!

11082010884

Silmämeikissä käytin neutraaleja sävyjä. Omiin silmiini sopivat erilaiset ruskean ja lilan/luumun sävyt. Kuvassa on käytetty Pure Luxen luomiväriä sävy Fairy wings ja Isadoran Pot Pourri paletin ruskeaa sävyä. Liikkuvalla luomella on Nyxin White Pearlia, joka on valkoinen helmiässävy.

11082010881

Ilman rajauksia en lähde minnekkään. Käytän jo aikaisemmin hehkuttamaani Rimmelin nestemäistä eyelineria. Alhaalle rajaukseen teen ruskean sävyisellä rajauskynällä tai ruskealla luomivärillä. Joskus käytän myös valkoista rajauskynää silmän sisänurkassa ja alaripsien tyvessä avaamaan katsetta.

Ja millainen nainen pärjäisi ilman ripsaria? En ainakaan minä. Loreal Telescopic ripsiväriä taitaa olla ainakin kymmenes puteli menossa. Käytän aina vedenkestävää eli WP ripsaria. Tönkkösuorissa ripsissäni eivät taivutukset pysy, jos ripsiväri ei ole vedenkestävä.

11082010886

Naturel-lookkin kuuluu tietty myös huulikiilto. Kuvassa huulilla on Nyxin Round Lipgloss sävyssä Baby Pink.

Enourmous Lash, Lilash, Latisse?

  • Posted on August 8, 2010 at 1:32 am

Kaikkeen sitä sortuukin… Suomeen rantautui ainakin reilu vuosi sitten uutuustuote nimeltään Enourmous Lash. Tämä taisi olla ensimmäisiä ripsien kasvatukseen tarkoitettuja tuotteita. Nykyään Suomesta löytää myös mm. Talikan ja Jane Irdalen ripsiä lähinnä vahvistavia seerumeita.

Enourmous Lash on edelleenkin rapakon takana aivan hypersuosittu tuote, joka oikeasti näyttää toimivan. Miten löydettiin ripsiä kasvattava ainesosa? Glaukooma potilaat huomasivat Lumigan-lääkkeen sivuvaikutuksena ripsien kasvun ja markkinatalous tietty nopeasti käytti tilaisuuden hyväkseen ja loi valmisteen nimeltä Latisse. Latisse on reseptilääke, jota määräävät vain lääkärit ja vain ja ainoastaan Jenkkilässä. Enourmous Lash ja Lilash ovat miedompia versioita Latissesta, joten reseptiä niiden ostoon ei tarvitse. Tuotteet voi hankkia kosmetiikkaa myyvistä liikkeistä.

latisse_vk9k

Ongelma on se, että vaikka Euroopassa näille tuotteille olisi kysyntää, ei niitä täällä saa jälleenmyydä. Tämä on sitten joku EU-laki hommeli, jonka yksityiskohdista en tajua hölkäsen pöläystä! Kuitenkin, kuten aikaisemmin mainitsin Enourmous Lashiä saa Suomesta, mutta ei samalla koostumuksella kuin mitä Amerikassa. Nimen omaan eniten vaikuttava aine on jätetty pois, koska sitä ei EU:mme salli.

lilash

Itsestäni tuntuu ehdottoman väärältä se, että tuotetta mainostetaan ja hehkutetaan Suomessa ilman että missään kerrottaisiin, että vaikuttavaa ainetta tämä ei sitten sisällä. Maksa vaan itsesi kipeäksi ihan muuten vaan. Enourmous Lash ei tosiaan ole mikään halpistuote!

Omasta sortumisesta siis sen verran, että tilasin Lilashin Jenkeistä, joten jatkossa saatte seurata toimiiko tämä ihmeseerumi oikeasti vai maksoinko turhasta.

Peach me Perfect!

  • Posted on August 7, 2010 at 1:43 am

Kesällä sitä himoitsee usein lämpimiä persikkaisia sävyjä. Luomiväreissä ja kynsilakoissa en ikinä ole persikan sävyjä oppinut käyttämään, huulikiilloissa sitten sitäkin enemmän. Pistin Cherry Culturelle tilaukseen persikan sävyisiä huulikiiltoja ja tässä niistä yhteenveto.

Ensimmäisenä haluan esitellä Nyxin Round Lipglossin sävyssä, ylläri ylläri, Peach. Nyx kuuluu lempikosmetiikkamerkkeihini edullisuutensa ja hyvän laatunsa puolesta. Round Lipglosseja on kerääntynyt kaappeihini jo monen monta, joten uusi tuttavuus tämä ei ole kuin sävynsä puolesta. Peachin sävy on kaunis ja hohtava. Kiillossa on sopivasti kullan sävyisiä kimalteita ja Peach tekee huulista ihanan pehmeät. Nyt tulee se mutta, eli kuitenkin kun ajatelen persikkaista sävyä, minulle se ei tarkoita mitään näin pinkkiä. Olisin siis toivonut, että sävy olisi ollut edes hieman enemmän oranssiin taittava. Koostumus on mukava, mutta pysyvyyden saralla ei Round Lipglossit ole poikkeuksellisen kestäviä. Ihana ja mukava arkikiilto ja hintansa väärti. Cherry Culturelta Round Lipglossin saa kahdella dollarilla!

07082010803

Seuraavana vuorossa on E.L.F eli Eyes, Lips and Face. Tämä oli ensikosketukseni Elfiin ja eipä se suuria tunteita herättänyt. Super Glossy Lip Shine sävyssä Honey Do on helposti unohdettava tuote, jota ei jää suuremmin kaipaamaan. Kiilto levitetään suoraan tuubista huulille ja se on hyvin vesimäistä. Menneinä vuosina Rimmelillä oli ainakin hyvin samain tyyppinen kiilto valikoimassaan.. Mukavaa tässä kiillossa on kuitenkin se, että siinä on SPF 15. Hintaa kiillolla on 1.10 dollaria, eli alle euro.

07082010802

Viimeisenä muttei vähäisimpänä on L.A Colorsin Glossy Lips sävyssä Vanilla Cupcake. Kun halutaan persikan sävyä, valitsisin itse tämän ylitse muiden. Sävy on upea ja supershimmerinen. Itse kiilto on hyvin hyvin paksua ja tahmaista. Omat huuleni eivät ole tällaisiin ”hyönteisten-nappaaja-kiiltoihin” niin mieltyneet, mutta kun se sävy vaan on niin hyvä, etten siitä välitä. Luonnollisesti tällainen oikein tahmainen kiiltohan pysyykin huulilla hyvin joten puolensa kaikella. Glossy Lipsillä hinta pyörii siinä alle kahden dollarin kieppeillä.

07082010806

Tässä vielä kaikki vierekkäin, vertailun vuoksi.

07082010814